Osaammeko kuunnella ja lukea toisiamme?

Osaammeko kuunnella ja lukea toisiamme?

Teen paljon etätöitä, seuranani on lähes 14-vuotias koiramme. Se vetelee koiran unta viereisellä sohvalla, mutta kun lähden liikkeelle, se seuraa vähintään katsellaan, mitä tapahtuu. Tarkasti. Tiettyjen (ulko)vaatteiden pukeminen saa vanhan herran innostumaan: nyt päästään lenkille! Hiihtovarusteet aiheuttavat taas pään painumisen: ladulle ei pääse mukaan. Koiramme siis lukee ja kuuntelee minua sekä osaa vetää tarvittavat johtopäätökset.

Entäpä me ihmiset? Kun mieheni tulee kotiin, pikaisen pusun jälkeen jatkan usein töitäni “omalla toimistosohvallani”. Saatan jotain työhöni liittyvää kommentoida, ja mieheni ehkä kertoo jonkin päivän tapahtuman. Keskityn kuitenkin tekemiseeni niin, että en usein muista mitään siitä, mitä on keskusteltu. Tuore esimerkki: Eräs asiakkaamme oli unohtanut ottaa materiaalinsa ja muistiinpanonsa valmennuksen jälkeen mukaan. Otin  ne päivän päätteeksi talteen ja lupasin laittaa postiin. Minulla ei ollutkaan riittävän isoa kirjekuorta “etätyöpaikalla”, joten pyysin miestäni kauppareissulta tuomaan sellaisen ja huikkasin perään, että hän toisi myös parsinneuloja (ihan omaan käyttöön…). Mieheni toikin sitten ison kuoren ja sanoi jotain, mikä meni minulta täysin ohi (olin kyllä kuulemma vastannut). Lähetin isossa kuoressa materiaalit asiakkaalle. – Ja lähetin samalla parsinneulat ja postimerkit, jotka mieheni oli näppärästi sijoittanut ostamaansa isoon kuoreen! 🙂

Näitä väärinymmärryksiä ja kuuntelemattomuuksia sattuu silloin tällöin meille kaikille. – Mutta käsi sydämelle: entäpä sitten, kun istumme kokouksissa tai vaikkapa kahdenkeskisissä neuvotteluissa. – Kuuntelemmeko todella, mitä sanotaan? Olemmeko läsnä, vai ovatko ajatukset jo seuraavissa haasteissa, tai seuraavassa omassa puheenvuorossa? Onko puhe “kilpalaulantaa” ja pitkiä monologeja, ohessa kännykän kurkkimista ja räpläämistä? Tai ehkä kuuntelemme ja katsomme jopa silmiin, mutta pysymme tiukasti omassa “poterossamme”, emme asetu puhujan maailmaan ja pyri ymmärtämään  asiaa hänen näkökulmastaan ja lähtökohdistaan.

Käsi omalla sydämellä: kaikkea tuota on tehty. Ja paljon. Mutta nyt olen opettelemassa kuuntelemisen taitoja uudelleen, ja ihan tosissaan. Olen opiskellut ja harjoitellut koutsaamista. Se perustuu “tyhjällä päällä” kuuntelemiseen, hyviin kysymyksiin, jotka laajentavat koutsattavan näkökulmaa ja mahdollisuuksia sekä ohjaavat asettamaan tavoitteita. – Ei tungeta omaa agendaa, vaan kunnioitetaan “asiakasta”. Tämä saattaa olla vaikeata aluksi, mutta myös vapauttavaa: ei tarvitse tietääkään kaikkea ja olla neuvomassa, vaan voi auttaa ihan vain kysymällä ja kuuntelemalla. – Ja hyväksyvillä, kannustavilla eleillä ja ilmeillä. Koko olemuksella. Olemalla läsnä.

Minua on tällä tiellä auttanut – ja yhä auttaa –  kollegani Minna Rasilan tekemä miniopas “Nosta kuuntelemisen tasoa”. Pähkinänkuoressa painavaa asiaa kuuntelemisen tasoista ja mahdollisuus itsearviointiin. Kuuntelemisen taito on tärkein vuorovaikutustaitomme ja sen kehittäminen on täysin omissa käsissämme. Auttaisiko opas sinuakin? Saat sen ilmaiseksi käyttöösi osoitteesta: https://heuristica.fi/materiaalit/

Jälkikirjoitus: Puhuin juuri kollegani Minnan kanssa pitkän puhelun. Minulla oli niin paljon asiaa, tunnetta ja omaa näkökulmaa, että Minnan piti pariin kertaan sanoa: Aino, kuuntelisitko? – Vielä siis harjoittelen! Toivottavasti harjoitus tekee mestarin?

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *